torstai 17. maaliskuuta 2016

In i bubblan


Se on kevät taas lähellä kun runkosarja on pistetty pakettiin ja pleijaripelit odottavat. Meidän osalta runkosarjan viimeinen peli pelattiin Umeåssa Dalenia vastaan viime sunnuntaina. Matkaan käytiin jo lauantaina ja bussissa oli pitkää reissua keventämään asetettu Melodifestivalen (euroviisu) teema. Matka taittui siis iloisissa tunnelmissa Conchitan ja Carolan seurassa ja ”mello” tietokilpailun merkeissä. Oma tietämys Ruotsin euroviisukappaleista ja esiintyjistä oli niinkin huimaa, että kokonaiseen yhteen kysymykseen olisin osannut vastata oikein. Onneksi kilpailtiin ryhmissä ja muilta jäseniltä homma luisti hieman paremmin! Illalla katseltiin Umeåssa hotellilla koko joukkueen voimin Ruotsin euroviisukarsintojen finaalia ja veikattiinpa tuleva edustajakin oikein! Seuraavana päivänä koitti itse peli ja vaikka se oli meille sinänsä sijoituksen kannalta merkityksetön, oli 5-2 voitto pleijareiden lähestyessä tärkeä tulos fiilistä ajatellen. Voitto alla on hyvä jatkaa eteenpäin!

Mellofest teema! Kuva (c) Rönnby Ibk


Matsin jälkeen seurattiin hallilla tietokoneen ruudulta kuka kenetkin playoffeihin vastustajakseen valitsee ja koska kukaan kärkijoukkueista ei meitä valinnut, jäimme neljänneksi sijoittuneelle Endrelle. "In i bubblan nu" totesi joku valintojen jälkeen ja sitten suunnattiinkin kotimatkalle.




Huomenna perjantaina polkaistaan sitten meidänkin osalta pleijarit käyntiin Gotlannin reissulla ja sulkeudutaan hetkeksi sitten siihen pleijarikuplaan. Pelitahti tiivistyy, kuten tunnelmakin ja mikäs sen hienompaa! Nyt nautitaan taas pleijaritunnelmasta ja vauhdikkaista peleistä!

tiistai 9. helmikuuta 2016

Talviurheilua ja pelejä

Heippa kaikille :)

Viime kuulumisista on kulunut jo melkoisesti aikaa, mutta nyt on taas hetki aikaa päivittää tietoja alppimaasta.

Viime syksy ja loppuvuosi sujahti ohi todella nopeasti. Pelejä oli paljon ja oli paljon muutakin nähtävää ja koettavaa :) Perhe kävi vierailulla täällä marraskuussa ja viikon verran oli oikein turistimeno päällä :) Kävimme Pilatus-vuorella, Zürichissä ja Luzernissa kiertelemässä, Como-järvellä Italiassa, Valle Verzasca-padolla, Titlis-vuorella ja kivoissa ravintoloissa syömässä. Oli kyllä niin hienoa, että perheeni pääsi myös kokemaan pienen palan näitä hienoja maisemia ja sveitsiläistä elämää :) Olin odottanut koko syksyn, että he tulevat tänne ja samalla koti-ikävä helpotti vähän, kun näki läheiset :) alla muutama kuva turistiviikolta :D

Pilatus

Brunate Como-järvellä

Titlis
Pelejä oli tiuhaan tahtiin syksyllä, mutta väliin mahtui myös pidempiä maajoukkuetaukoja. Joulua kohti ja taukojen jälkeen pelit lähtivät kulkemaan jo paljon alkukautta paremmin. Joukkue taisteli erilaisella ilmeellä ja uskoa omaan tekemiseen tuli rutkasti lisää. Joulutauolle oli mukava siirtyä voitto taskussa :) Ennen joulutaukoa ehdin myös käydä katsomassa Suomessa naisten MM-kisoja. Suomen joukkue pelasi huikeat kisat! Todella harmi, että se ihan kirkkain kruunu jäi puuttumaan. Myös joulu kului Suomessa perheen parissa hyvästä ruuasta ja joulunajasta nauttien. Oli mukava nähdä kavereita ja vain viettää aikaa läheisten kanssa ilman kiirettä :) Uudeksi vuodeksi oli kuitenkin taas paluu Sveitsiin ja pelien pariin.



Uusi Vuosi Zürichissä :)

Alkuvuodesta olemme ehtineet taas myös käydä ihmettelemässä talvimaisemia sekä laskettelemassa :) Täällä rinteet ovat hieman pidempiä ja vaativampia kuin Suomessa hiihtokeskuksissa ja maisemat ylhäällä vuorella ovat kyllä ihmeellisiä :) Aluksi hieman jännitti, että miten sitä selviää alas, mutta ainakin tähän asti on sujunut hyvin :D

Engelbergissä päiväkävelyllä :)






Ensimmäisenä hiihtokohteena oli Titlis, jossa voi kuulemma laskea ympäri vuoden :)

 
 

En ollut laskenut moneen vuoteen, joten en muistanut kuinka siistiä se on :) täytyi heti alkaa suunnittelemaan seuraavaa retkeä, kun kotiin pääsi :) Seuraavaksi kohteeksi valikoitui Andermatt :)



Täällä on peleissä maajoukkuetauko taas, joten myös viime viikonloppu kului uusia mäkiä laskiessa. Tällä kertaa olimme Klewenalpissa :) Tosin tänne ajaessa ei olisi uskonut, että siellä edes voi laskea :D Paikalle saavuttaessa aurinko paistoi oli 10 astetta lämmintä. Joka paikassa oli vain vihreää nurmikkoa :D Ylhäällä kuitenkin maisema taas muuttui talviseksi :)






Laskettelun lisäksi kävimme Niemelän Emmin kanssa myös hakemassa vauhtia peleihin hiihtämisestä :) En muista millon viimeksi olisin hiihtänyt, mutta se oli todella mukavaa vaihtelua normitreeneihin :)




Talviurheilun ohessa kävimme myös tutustumassa paikalliseen jääkiekkokulttuuriin ja katsomassa EVZugin ja Kloten Flyersin välistä peliä :) pelissä oli myös suomalaisväriä, sillä molemmista joukkueista löytyy suomalaisia pelaajia :) Ulkona ennen halliin menoa oli orkesteri soittamassa ja itse peli oli viihdyttävä :) Lisäksi tunnelma hallissa oli hyvä molempien joukkueiden kannattajien pitäessä meteliä, joten kokemisen arvoinen juttu oli kyllä :)





On täällä tietenkin myös itse pelattu alkuvuodesta :D Pelit ovat kyllä parantuneet huimasti syksystä. Joukkueessa on todella hyvä henki päällä ja hommia tehdään täysillä koko ajan. Puolustaminen on mennyt selvästi eteenpäin ja pallolliseen peliinkin on tullut enemmän rauhallisuutta. Tämä on myös näkynyt selvästi alkukaudella, vaikka peli vielä hieman ailahteleekin. Olemme onnistuneet saamaan pisteitä myös kärkijengeiltä :) Ensimmäisenä pelasimme kahdesti Dietlikonia vastaan. Toisen pelin hävisimme selvästi huonoon viimeiseen erään, mutta toisessa johdimme vielä ennen viimeistä kymppiä. Lopulta hävisimme jatkoajalla. Tämä harmitti kyllä suunnattomasti! Voitto oli seitsemän sekunnin päässä, mutta pistekin oli todella tärkeä meille ja antoi taas lisää uskoa nuorelle joukkueelle. Ennen maajoukkuetaukoa pelasimme myös Piranha Churia vastaan. Peli oli tasainen ja eteni jatkoajalle ja aina rangaistuslaukauksiin asti. Tällä kertaa oli meidän vuoro poistua kentältä voittajina ja kaksi pistettä taskussa :) Tästä on hyvä jatkaa taas tuplaviikonloppuun :) Ei olekaan enää kuin muutama viikko ennen kuin ne tosipelit alkavat täällä :)



Pleijareita odotellessa :)

-Krista



maanantai 18. tammikuuta 2016

Uusi vuosi

Vuosi 2016 on jo vauhdissa ja aika tuntuu vaan kuluvan niin hurjan nopeasti! Runkosarjaa on pelattu jo yli puolivälin ja joulun sijaan odotellaan nyt kevättä. Kauan odotetut kotikisat ovat myös jo takana ja ajatukset salibandyn osalta onkin taas suunnattu kokonaan seurajoukkueen hommiin. Arki täällä pyörii edelleen treenien, pelien ja työn parissa, eikä tekemisestä tosiaan yleensä ole puutetta. Onneksi on myös päiviä, kuten eilen, jolloin saa vain olla ja tehdä mitä huvittaa. Eilen se tarkoitti visiittiä Uppsalassa kaupunkikierroksen ja kahvittelun merkeissä. Aurinkokin päätti näyttäytyä kunnolla, joten päivä oli kaikin puolin hieno!

Viime vuosi oli uusia kokemuksia täynnä. Ensimmäiset pudotuspelit Ruotsissa, finaaliviikko ja huipennus Globenissa, valmistautuminen mm-kotikisoihin, Lapin viimeistelyleiri ja Tampereen mm-kisat. Salibandyn parissa siis riitti hienoja hetkiä vaikka joiltakin reissuilta jäi vielä hieman hampaankoloonkin. Hopea kotikisoista jäi todella harmittamaan, mutta kokonaisuudessaan tapahtuma oli siitä huolimatta hieno. Joukkue oli mitä mahtavin ja saimme nauttia pelaamisesta huikean kotiyleisön edessä. Sellaista tunnelmaa kuin finaalissa oli ei kyllä unohda ikinä! Kiitos vain siis kaikille paikalle saapuneille ja myös kaikille kotisohvilta meitä seuranneille :) Vieläkin kulkee kylmiä väreitä kun muistelee Hakametsän tunnelmaa!




Muutenkin elämään on mahtunut vuoden aikana aika lailla kaikenlaista. Aika täällä Västeråsissa on ollut tapahtumarikasta ja varsin opettavaista. Toisinaan on ollut hieman raskastakin mutta mukaan on mahtunut myös paljon upeita hetkiä, jotka eivät varmasti koskaan unohdu. Voi siis varmaan sanoa, että tähän asti ainakin on saatu sitä mitä täältä lähdettiin hakemaan... uusia kokemuksia niin pelikentiltä kuin elämästä muutenkin. Toivottavasti tämäkin vuosi tuo tullessaan yhtä paljon hienoja hetkiä niin urheilun parista kuin muutenkin... alkuvuosi ainakin alkoi lupaavasti kun saatiin heti Kippilän kanssa fiilistellä pikkuleijonien mm-kultaa bussissa matkalla Uumajaan. Saatettiin hieman pitää ääntä bussin takaosassa... ja oli meillä mukana tietenkin suomihuivikin! Ihan kivaa oli toki myös mennä harjoituksiin aiemmin kun Suomi oli juuri voittanut Ruotsin välierässä !!  Tästä on siis hyvä jatkaa vuotta 2016 eteenpäin!